Alkemia

Alkemia on tiede ja voima, joka on Aventionin tavallisten ihmisten keskuudessa kenties vielä heikommin ymmärretty kuin elementtimagia, serraaniset luomukset tai pappisvoimat. Ei ole väärin luokitella se kokonaan omaksi magian lajikseen. Alkemia on kautta historian jäänyt serraldien magian varjoon, ja sen taitajat ovatkin olleet vielä harvinaisempia kuin elementtimagian käyttäjät. Uhrauksen jälkeisessä maailmassa se on kuitenkin nousemassa yhä suurempaan rooliin.

Useimmat rinnastavat alkemistit virheellisesti yrttitietäjiin ja apteekkareihin jotka sekoittavat luonnollisista aineksista rohtoja, salvoja, myrkkyjä tai muita valmisteita. Alkemiaa on myös helppo erehtyä luulemaan samanlaiseksi tieteeksi kuin kemiaa, joka on aineiden välisisiä vaikutuksia tutkiva opinala. Alkemistit kyllä käyttävät työssään yrttejä, eläinten osia, maa-aineita, metallia ja muita aineksia, mutta heidän voimansa ei kumpua näiden ominaisuuksista tai keskinäisistä reaktioista, vaan heistä itsestään. Moni alkemistikaan ei tiedä, että heidän mahtinsa on itse asiassa samaa puhdasta, alkukantaista magiaa kuin luojakansojen luontainen voima, jota nämä muinoin ennen Mosaiikin syntyä hyödynsivät.

Alkemian teoria

Alkemisteilla on aivan erityinen yhteys Aventionin omaan mahtiin - viime kädessä planeetan sydämeen kätkettyyn Lähteeseen. He eivät näe Mosaiikkiin eivätkä kanavoi voimallisten jumalolentojen mahtia, vaan heidän magiansa on jotain intuitiivista. Yksinkertaistettuna alkemia on alkemistin raakaa tahdonvoimaa ja elämää sekoitettuna maailman alkukantaisimpiin voimiin. Toisin kuin serraldeilla, alkemistien voimat voivat tulla ilmi vasta myöhäisemmässä iässä, ja näitä on mahdollista opiskella metodisesti. Uskotaan kuitenkin, että potentiaali alkemiaan on jossain määrin synnynnäistä, kuten elementtimagian hallintakin.

Vaikka alkemia ei manipuloikaan yhdeksän elementin virtoja samalla tavalla kuin serraldien loitsut, on elementeillä kuitenkin hyvin olennainen rooli alkemistisessa magiassa. Siinä missä serraldi luo loitsunsa elementtivirtoja ohjaavana kuvajaisena Mosaiikin lasilaattoihin, alkemisti sekoittaa luomuksensa eräänlaiseksi elementtien kaiuksi tai muistoksi lasiastiaan vangittuun liuokseen. Tähän tarvitaan näkyvän maailman aineksia, joilla on erityisen voimallinen yhteys elementteihin. On helppo kuvitella, että alkemisti yksinkertaisesti sekoittelisi vaikkapa tulikiveä ja rautaa tai hiekkaa ja lehtiä yhdistääkseen ilmiselviä elementtejä, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi.

Saavuttaakseen yhteyden haluamaansa elementtiin alkemisti tarvitsee aineksen jolla on eräänlainen muisto tästä elementistä. Tämä muisto voi yksinkertaisimmillaan liittyä aineksen luontaisiin ominaisuuksiin; vesi luonnollisesti muistaa vesielementin, graniitti hiekkaelementin. Usein se kuitenkin liittyy aineksen ympäristöön, sille tapahtuneisiin asioihin ja siihen vaikuttaneisiin voimiin. Alkemistit kutsuvat tällaista metafyysistä yhteyttä periaatteeksi. Periaatteen voima voi vaihdella suuresti; mistä tahansa vesitilkasta kyllä löytyy Veden periaate, mutta syvän järven pohjasta nostetussa vedessä se on huomattavasti voimakkaampi kuin seisovassa mutaisessa lätäkössä, ja vielä voimakkaampana sen löytää pauhaavasta vesiputouksesta tai rankkasateella kuohuvasta purosta. Periaatteen voima onkin itsensä Lähteen manifestaatio, johon vaikuttavat sekä alkemistin oma tieto ja havainto että kokonaisten kulttuurien uskomukset. Alkemistit uskovat, että elävä olento kehittää elementtimuiston helpommin kuin eloton aines, ja tämän vuoksi useimmat heidän hyödyntämänsä ainekset ovat peräisin kasveista, eläimistä tai sienistä.

Alkemistit käyttävät paljon aikaa voimakkaiden periaatteiden etsimiseen. Jos tietää mihin alkemia perustuu, ymmärtää miksi tämä prosessi on paljon mielikuvituksellisempaa kuin vaikkapa harvinaisten kasvien etsimistä. Voimallista Veren periaatetta hakeva alkemisti saattaa himoita vaikkapa seudulla paljon kuolemaa aiheuttaneen raivopäisen suden maksaa. Salaman periaatteen hän voi uskoa löytävänsä salamaniskemän puun latvan kappaleesta. Tuulta hän voi kerätä tuhoisan kevätmyrskyn kestäneen kituliaan pensaan oksista. Varjoa havitteleva alkemisti puolestaan saattaa löytää etsimänsä periaatteen maan uumenista ainaisessa pimeydessä elävästä silmättömästä liskosta - etenkin jos hän peittää silmänsä pyydystäessään tämän talteen.

Periaatteen lisäksi toinen tärkeä termi on metodi, eli se miten alkemisti itse käsittelee ainesta työssään. Metodi voi olla itsestään selvä; esimerkiksi serraanisen ahjon yliluonnollisen kuuma liekki on Tulta voimistava metodi. Ainesten sekoittaminen ukkoskuuron raivon keskellä puolestaan on luonnollisesti Salaman metodi - myös salamaserraldi voi tarjota alkemistille apuaan ja pirstoa aineksen kappaleiksi loitsullaan. Karkealla hiekalla raastaminen on lopputulokseltaan hyvin erilainen käsittelytapa kuin vastateroitetulla teräsveitsellä pilkkominen. Varjoelementin metodit vaativat kekseliäisyyttä; alkemian harjoittaminen pimeässä voi voimistaa Varjoa, mutta vielä tehokkaampaa on, jos alkemisti ei tiedä, missä astiassa pääasiallinen aines on - tai missä hän itse on! Alkemisti tarvitsee laboratoriossaan kuitenkin myös hyvin tavanomaisia työkaluja ja astioita, kuten muutkin erinäisten ainesten, liuosten ja sekoitusten parissa työskentelevät tietäjät.

Alkemian voima

Alkemistin keräämien periaatteiden käsittelyn ja sekoituksen lopputuloksena on päätös, pieneen lasiastiaan varastoitu loitsu. Päätökset voivat saada aikaan hyvin monenlaisia vaikutuksia, jotka voivat muistuttaa elementalistien tai ihmeitä kanavoivien pappien loitsuja. Useimmiten alkemisti juo päätöksen itse aktivoiden sen voiman omassa kehossaan, mutta jotkut päätökset kaadetaan esineen tai toisen henkilön päälle tai vapautetaan ilmaan. Vaikutus on välitön, ja voi kestää sekunneista vuorokauteen. Pulloon varastoitu päätös ei ole kovin pitkäikäinen; sen teho hiipuu päivän kuluessa. Toinen merkittävä rajoite on, että vain alkemisti itse voi vapauttaa luomansa sekoituksen mahdin, koska hänen oma elinvoimansa on se katalyytti, joka viimeistelee päätöksen.

Alkemialla luodut loitsut useimmiten hyödyttävät alkemistia itseään voimistaen tai muuttaen häntä jotenkin tai suoden hänelle ihmeellisiä yliluonnollisia kykyjä. Alkemialla on myös mahdollista aiheuttaa välitöntä tuhoa; tyypillisintä ovat voimakkaat räjähtävät liuokset, joita alkemisti heittää vihollistaan päin. Alkemisti, joka varautuu suojelemaan itseään, sekoittaa yleensä valmiiksi muutamia yksinkertaisia päätöksiä - pääsääntöisesti Tulen aineksista. Näissäkään ei ole kyse herkästi syttyvistä öljyistä tai vastaavista kemiallisista reaktioista, vaan aivan erityisestä tavasta manipuloida ainesten elementtimuistia. Alkemisti viimeistelee tuhoisan loitsunsa lisäämällä pulloon pienen määrän elohopeaa, ravistelee sitä voimallisesti, ja sysää siihen kaoottisen purkauksen omaa mahtiaan. Hän ikään kuin rikkoo ja vääristää liuokseen sidotut periaatteet tehden niiden elementtimuistoista jotain mahdotonta ja käsittämätöntä; yksinkertaistettuna esimerkkinä tasaisesti palavalle kynttilänliekille uskotellaan, että se onkin vaikkapa myrskyävän meren keskellä jääkyyneliä itkevä aurinko. Elohopean luontainen hajottava vaikutus voimistaa reaktion, ja periaatteet alkavat nopeasti purkautua. Hyvin nopeasti seuraa tuhoisa räjähdys. Tätä alkemististä ilmiötä kutsutaan paradoksiksi. Kokenut alkemisti kykenee luomaan paradokseja, jotka voivat polttavan kuumuuden sijasta hyödyntää esimerkiksi tappavaa kylmyyttä, salamoiden energiaa tai syövyttävää happoa, ja jotka voimassaan vetävät vertoja serraldien loitsuille.

Alkemistit ovat hyvin sopeutumiskykyisiä ja ratkaisevat taidoillaan monenlaisia ongelmia. Hyvä esimerkki tästä on versio, erityinen alkemistinen loitsu joka halutulla tavalla muovaa hänen kehoaan ja mieltään tilapäisesti. Versioon tarvitaan vain yksinkertainen Vereen sitoutunut aines; loppu mahti tulee alkemististä itsestään. Noin tunnin kestävän meditaation aikana hän käy läpi omia muistojaan ja elämänsä käännekohtia, valitsee mielessään polun joka olisi voinut johtaa toisenlaiseksi ihmiseksi kehittymiseen, ja magiallaan yhdistää tämän "valemuiston" käyttämäänsä ainekseen. Kun hän sitten nauttii version, loitsu vapautuu ja muokkaa hänen fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksiaan. Tyypillisesti versiota hyödynnetään silloin, kun odotettavissa on taistelu tai muu voimankoitos; se voi esimerkiksi kasvattaa hänen lihaksiaan ja lujittaa hänen nahkansa iskuja vastaan, mutta samalla haittavaikutuksena hidastaa hänen ajatuksenjuoksuaan. Versioon liittyykin aina kääntöpuoli; perusajatus on, että tämä vaihtoehtoinen ilmentymä alkemistista ei ole varsinaisesti parempi, vain erilainen.

Alkemistit maailmassa

Potentiaali alkemiaan on hieman yleisempää kuin elementtimagiaan, mutta kaikki eivät sitä koskaan tule hyödyntäneeksi. Jotkut alkemistit itsekin luulevat vain keräävänsä voimallisia aineksia ja sekoittavansa näistä erityisiä reseptejä noudattaen taikajuomia ilman suurempaa ymmärrystä mahdistaan. Alkemistien mahti ei myöskään ole yleensä niin näkyvää (tai kuuluvaa) kuin serraldien. Siksipä monet tavalliset ihmiset elävät elämänsä törmäämättä kertaakaan alkemistiin, tai välttämättä edes kuulematta tällaisesta magiasta. Uhrauksen jälkeisessä maailmassa alkemian merkitys kuitenkin on lisääntynyt, samoin arvostus alkemistien mahtia kohtaan. Sirpaleiden ajalla Mosaiikin hyödyntäminen kävi vaikeaksi, elementtimagia heikentyi ja pysyviä lumottuja esineitä ei enää ollut mahdollista valmistaa. Samoin kuin serran hyödyntäminen uusin tavoin, on alkemia noussut korvaamaan menetettyjä mahdollisuuksia.

Vaikka alkemia ei perustu resepteihin ja aineiden luontaisiin ominaisuuksiin, monet alkemistit opiskelevat myös yrttitietoutta tai jopa serrakemiaa. Nämä taidot voivat tarjota paremman elinkeinon; omalla mahdillaan luomiaan päätöksiä alkemistit eivät voi myydä muille. Joistakin alkemistien tavoista käsitellä aineita ja materiaaleja on hyötyä artifexeille, ja erityisesti serran puhdistamisessa ja jalostamisessa alkemiasta on apua. Arodunissa Optis Serenum ottaa mielellään palvelukseensa alkemisteja edistämään tietoutta maailman salaisuuksista yhdessä muiden mystikoiden kanssa.

Alkemistit ovat liikkuvaista väkeä. Halu löytää voimallisia periaatteita johdattaa heitä mitä erilaisimpiin paikkoihin. He kuitenkin tarvitsevat myös varusteita ja palveluja, joita löytyy vain sivistyksen keskeltä. Lasi on olennaisimpia näistä tarpeista; keraamisia, puisia ja metallisia astioita voi kyllä käyttää aineksia käsitellessä, mutta vain lasi pystyy varastoimaan periaatteet loitsuna. Miksi näin on, ei tarkkaan tiedetä; uskotaan että lasissa on jotain samaa kuin Lähteessä itsessään - myös serran lasimainen koostumus ja Mosaiikin lasilaattojen maailma vihjaavat tällaista. Tämä joka tapauksessa tarkoittaa, että alkukantaisempien kansojen keskuudessa alkemisteja ei juuri ole. Tiedetään kuitenkin joitakin poikkeuksia; tietynlainen harvinaislaatuinen savi voi polttamisen yhteydessä muuttua niin lasimaiseksi, että alkemisti voi hyödyntää sitä. Barbaariheimon alkemistilla voi olla tyystin erilaisia oppeja ja teorioita mahtinsa takana, ja sivistyneiden alkemistien käyttämät termit ovat hänelle outoja.