Myrbec Character in Forgotten Realms | World Anvil

Myrbec

Maahinen, seurueen druidi

Mental characteristics

Personal history

Myrbec Turen syntyi vuonna 1326 Thistleberryn klaaniin pieneen maahiskylään suuren metsän keskellä. Isä Alston ja äiti Ella olivat vaatimattomia, mutta perhe tuli omillaan toimeen. Metsä tarjosi kaiken, mitä he tarvitsivat.   Thistleberryn kylä ei ollut suuri, mutta se oli hyvin vanha. Suuren metsän siimeksessä se oli muun maailman tiedostamattomissa. Tämä sopi metsämaahisten elämään hyvin, koska he halusivat elää muilta rauhassa. Kylässä käyvät vieraat olivat harvassa.   Myrbec osoittautui vilkkaaksi ja erittäin älykkääksi lapseksi. Hän kuitenkin turhautui ja tylsistyi nopeasti. Turvallinen metsä tarjosi vain vähän haasteita. Giles Lightfootin, kylän druidin, täysikuun aikaan leiritulella kertomat tarinat Baerwan Wildwandererista kuitenkin tarjosivat vilkkaalle mielelle helpotusta. Varsinkin kertomukset joissa Baerwan yritti huumorin varjolla viestiä olivat nuoren Myrbecin mieleen.   Myrbec myös matkasi paljon kylän ulkopuolella suuressa metsässä Gilesin ja tämän lemmikin, Arryn kanssa. Arry oli pesukarhu, jonka Giles otti hoitoonsa Baervania kunnioittaen. Myrbec oppi myös viestimään pienten metsäneläinten kanssa yksinkertaisia asioita.   Elämä rauhallisessa Thistleberryssä sai kuitenkin myrskyisän käänteen ennen Myrbecin viidettätoista ikävuotta. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja Myrbec oli ulkona kylän pelloilla korkealla mäellä. Äkkiä Myrbec kiinnitti huomiota runsaisiin eläinten ääniin, joita tuli jostain kylän toiselta puolelta metsän keskeltä, ja ne lähestyivät kohti kylää. Kaukana puiden keskeltä Myrbec saattoi erottaa paljon valtavan kokoisia hahmoja, jotka lähestyivät kylää. Linnut ja muut metsän eläimet liikkuivat niiden edellä.   Myrbec lähti juoksemaan kohti kylää niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Pian koko pieni kylä oli elossa. Varoitustorvet soivat ja maahiset ryntäilivät kodeistaan. Myrbec ei löytänyt vanhempiaan, he eivät olleet kotona. Giles oli kuitenkin kylän temppelissä ja kertoi että vanhemmat ovat turvassa.   Valtavat jättiläiset, suunnattoman rumat ja epämuodostuneet otukset rynnistivät metsästä kylään. Ne olivat fomoriaaneja, maahisten vanhimpia vihollisia joista Myrbec kuuli aina pienenä kun ei tehnyt mitä käskettiin. Suurilla nuijillaan ne alkoivat tuhoamaan kaikkea minkä näkivät. Tuhotyöt olivat liikaa Myrbecille ja hän kokosi Gilesin kanssa taistelujoukon temppelissä olevista maahisista. Meteli ulkopuolelta lähestyi temppeliä. Tanner tärisi. Maahisten ja fomoriaanien taistelu oli hurja. Maahisten huudot yhtyivät katkeavien lautojen ja puiden joukkoon. Lopulta jättiläiset saatiin harhautettua ja ajettua pois kylästä. Myrbec vahingoittui vakavasti johdettuaan taistelua eturintamassa. Viimeinen nuijan isku vei Myrbecin tajun ja sitten tuli pimeys.   Seuraavan kerran Myrbec tuli tajuihinsa suuressa sängyssä. Hänellä oli side päässään ja päätä särki. Sängyn vieressä oli henkilö, joita Myrbec ei tunnistanut. Hän oli kuitenkin turvassa ja sängyn vieressä olevat henkilö osoittautui ihmiseksi ja hänen nimensä oli Robyn Gunther.   Robyn kertoi Myrbecin ilmestyneen yhtäkkiä tyhjästä suuren salin lattialle, johon hän jäi makaamaan. Robyn ja hänen kumppaninsa kantoivat Myrbecin sänkyyn ja hoitivat hänen päätään.   Myrbecin ja Robynin kertoessa tarinoitaan selvisi, että Myrbec oli ikivanhassa druidikoulussa. Koulu sijaitsee Norlandin saarella Moonshaen saaristossa. Giles oli ollut koulussa kauan sitten kunnes siirtyi jonnekin pohjoiseen kouluttauduttuaan. Kukaan ei kuitenkaan osannut tarkalleen sanoa mistä Myrbec tuli tai missä Thistleberry sijaitsee.   Gilesin nimellä oli koulussa hyvä kaiku, ja druidikoulu otti Myrbecin mielellään oppilaakseen, ja Robyn toimi Myrbecin opettajana. Myrbecillä ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä, ja druidikoulu tarjosi tilaisuuden kehittyä ja parantaa taistelussa ruhjoutunut keho sekä mieli.   Vuodet vierivät druidikoulussa nopeasti. Koulutus on erittäin pitkä, jopa 20 vuotta. Tuossa ajassa Myrbec sai paljon tietoa. Druidien päätehtävänä on säilyttää ihmisen ja luonnon välinen tasapaino. Monet druidit toimivat tärkeinä neuvonantajina paikallisille hallitsijoille. Joskus he jopa toimivat lain oikeana kätenä ja tuomarina, joka ratkoo kiistat ja ongelmat. Monet myös valvovat ikivanhoja pyhiä paikkoja sekä suojelevat koskematonta luontoa.   Tärkein tehtävä on ehkä kuitenkin valvoa että maan, ilman, tulen ja veden elementit ovat tasapainossa. Druidien ikivanhan ennustuksen mukaan Tharizdun, kahlehdittu jumala, pyrkii rikkomaan kahleensa ja saattamaan maailmanlopun järkyttämällä eri elementtien tasapainoa. Heidän tuleekin raportoida kaikista suurista luonnonmullistuksista, jotta voidaan tutkia onko se normaali vai yliluonnollinen.   Robynin matkassa Myrbec pääsi matkaamaan pitkin pohjoista sen eri valtakunnissa ja kaupunkivaltioissa sekä suurissa erämaissa. Hän on nähnyt ainakin Neverwinterin valtavan kauniin kaupungin, pohjoisen helmen, jonka kuningas Nasher Alagondar tarvitsi apua salaperäisen sairauden taltuttamisessa. Waterdeepin valtavassa metropoliksessa Lordi Piergeiron tarvitsi konsultointia. Silverymoonissa, Silver Marchesin uuden kuningaskunnan pääkaupungissa tarvittiin apua ikivanhojen puiden säilyttämisessä.   Matkan varrella on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Erään pitkän illan aikana Waterdeepissä Myrbec tapasi viehättävän ja iloisen Shamil Longspiren jonka kanssa vietti myös pitkän yön täysikuun valaistessa majatalon huoneen. Aamulla herättyään Shamil oli poissa ja myöhemmin Myrbec on kuullut että kivimaahisten lukumäärä olisi lisääntynyt, mutta ei ole yrityksistään huolimatta löytänyt heitä.   Toisen rankemman illan jälkeen Myrbec löysi aamulla kainalostaan omituisen kartan joka vaikutti aarrekartalta, mutta sen vanhaa kirjoitusta ei ole vielä kukaan osannut tulkita. Eikä Myrbecillä ole mitään muistikuvaa mitä illan aikana on tapahtunut tai kuka kartan hänelle on antanut.   Robynin lähestyessä kunnioitettavaa 60 vuoden ikää hän päätti asettua hoitamaan suurta High Forestin metsää, jonne Myrbec seurasi hänen oppilaanaan. Metsä on jäänne muinaisajoista, ja on yksi vanhimmista ellei vanhin jäljellä oleva metsä. Myrbec oppi, että kauan sitten metsässä oli yksi haltioiden suurista valtakunnista, mutta siitä ei ole enää jäljellä muuta kuin muutama vaarallinen raunio jossain metsän siimeksessä. Haltioiden valtakunta katosi vuosisatoja sitten, kun pimeyden voimat pääsivat valloilleen Ascalhornin kaupungissa. Tarinan juuret ovat kuitenkin kadonneet historian saatossa. Jäljelle on jäänyt vain vaarallinen osa metsää sen koillisosiin, joka tunnetaan Hellgaten linnoituksena.   Viiden vuoden aikana Myrbecin kuljeskellessa High Forestin metsässä löytää hän paljon asioita jotka muistuttavat Thistleberrystä mutta eivät kuitenkaan ole täysin samanlaisia.   Myrbecin koulutuksen viimeinen osa on Walkabout, jonka hän aloitti 40 vuotiaana. Matkan tarkoituksena on löytää oma todellinen itsensä. Kun Myrbec tuntee olevansa valmis, hänen tulee palata takaisin Robynin luo High Forestiin tai druidikoululle, jolloin hänen osaamisensa lopulta testataan.
Year of Birth
1326 AC 41 Years old
Birthplace
Children