#6: Lauantai 1.marraskuuta 1366 Report in Forgotten Realms | World Anvil

#6: Lauantai 1.marraskuuta 1366

General Summary

Seurue kokoontui Viheltävään Hirveen vietyään Gabelin tyrmään. Majatalossa Cain kertoi historiastaan muulle seurueelle heidän kuunnellessaan kiinnostuneina. Seurue keskusteli myös seuraavista vaiheista mitä he haluavat tehdä. Maistuvan päivällisen jälkeen seurue kävi keskustelemassa Amran ja Jakobin kanssa siitä miten toimia Gabelin kanssa seuraavana yönä. Tämän hälkeen he palasivat takaisin Gabelin tyrmään ja haastattelivat Gabelia.   Gabel oli ihmeissään siitä mitä on tapahtunut, ja vähitellen hänelle alkoi valjeta totuuden oikea laita. Gabel muisteli missä vaiheessa hänen tilanteensa alkoi huonontua, ja muisti puolisen vuotta sitten tavanneensa kuuden hengen seurueen kylän ulkopuolella matkalla kohti Cold Woodia. Seurueen jäsenistä yksi oli nainen ja loput miehiä, ja seurueen kuvaus vastasi kovin samaa josta Jakob oli aiemmin kertonut. Gabel muisti keskustelleensa eniten Tristanin kanssa, joka oli vahvin mies jonka oli koskaan nähnyt. Tapaamista seuraavana päivänä Gabel oli herännyt puruhaava selässään, mutta ei muistanut tapahtuneesta yhtään mitään.   Amran kanssa seurue sopi siitä, että Quaervarrin kylässä tehdään etsintäkuulutus Jakobin ja Gabelin mainitsemasta seurueesta ja että etsintäkuulutusta laajennetaan myös lähikyliin. Amra lupasi lähettää heti viestiä sekä Silverymoonin, Everlundin että Sundabarin suuntiin.   Seuraavana aamuna seurue lähti kohti Silverymoonia Gabel mukanaan. Matkan aikana seurue keskusteli Nerinoan kanssa sitä, kun Zaphara oli hänet vanginnut. Nerinoa muisti, että Zaphara oli ilmestynyt hänen kotiinsa High Forestissa ja halunnut tutkia sitä. Nerinoa ei ollut tähän suostunut. Seuraavana yönä Zaphara oli tunkeutunut hänen kotiinsa, mutta Nerinoa oli menettänyt näkönsä Zapharan osoittaessa häntä sormellaan.   Iltapäivällä seurue saapui Silverymooniin Kirkkaan miekanterän majataloon. Rudi kävi keskustelemassa Utrummin musiikkikonservatoriossa opettajansa kanssa Eramista, lykantropiasta ja Samuelin kyyneleestä. Opettaja kertoi, että Eram kärsii pahoista painajaisista. Samoin Eram oli kertonut, että aiemmin löytynyt miekka ikäänkuin kutsui häntä vielä luokseen. Samuelin kyynel puolestaan oli kuulunut aikoinaan kuuluisalle bardille. Hän ohjasi Rudi käymään Viisasten Arkistossa, josta mahdollisesti löytyisi tarkempaa informaatiota soittimesta ja Samuelista. Samoin sieltä todennäköisesti löytyy lisätietoa lykantropiasta.   Rudi saapui Eramin kanssa takaisin Kirkkaan miekanterän majataloon. Seurue päätti, että seuraavat askeleet olisivat siirtyä Viisaten Arkiston kautta kohti Sundabar, mahdollisesti etsien seppää joka hopeoisi seurueen aseet.   Gabel ei saapunut seurueen mukana Silverymooniin.

Character(s) interacted with

Report Date
18 Nov 2018
Primary Location
Secondary Location