#34: Perjantai 23.1 1367, Deerwater Report in Forgotten Realms | World Anvil

#34: Perjantai 23.1 1367, Deerwater

General Summary

Seurue katsoi, kun Zaphara ja Tristan toivat lahjansa Myrkulille ja tilaisuus alkoi viimein päättyä, ja ihmiset poistua kirkosta. Cain astui esiin keskustelemaan Zapharan, Tristanin ja Samuelin kanssa, ja koko muu seurue myös. Cain kävi läpi tuntemuksiaan Tristanista, ja koetti päätellä mikä Tristan on miehiään.   Seuraa keskustelu, jossa pohditaan Myrkulin roolia jos hän tulee takaisin. Keskustelu aaltoilee, mutta Cainista tuntuu ettei hän saa mieleistään suoraa vastausta. Tristan toteaa, että hän voi tarjota Cainille koulutusta, sillä pystyy aistimaan Cainin sisäisen suden joka ei ole vielä täysin valmis. Hän sanoo olevansa Blood Hunter, ja hän on saanut koulutuksensa ikivanhassa Order of the Wolf Huntersissa lähellä Rivermootin kylää. He kouluttavat väkeä hirviöiden metsästämiseen, ja parhaat metsästäjistä tulevat lähes saaliinsa kaltaiseksi. Helllä on myös paljon tietoa erilaisista hirviöistä vuosien varrelta.   Nerinoa on hieman vaivaantunut, sillä Zaphara katsoo häntä hyvin pitkään ja kiinnostuneesti. Hän toteaa, että Nerinoa olisi täydellinen ja erittäin voimallinen uhri Myrkulille, sillä hänen kaltaisiaan ei ole montaa. Muu seurue ei kuitenkaan innostu ajatuksesta.   Tristan ja Zaphara kertovat hieman enemmän rituaalista Myrkulin palauttamiseksi, joka sisältää matkan astraalimaailmaan, josta pitää hakea Myrkulun fyysiset jäänteet. He kertovat tietävänsä, että Cold Woodissa on portaali Feywildiin, josta lopulta on reitti astraalimaailmaan. Rudia alkaa kiinnostaa kääntyminen Myrkulin lapseksi, ja hän myös pohtii voisiko Samuelin kyyneleen jotenkin pelastaa. Soitin on tarkoitus käyttää rituaalissa, jossa se tuhoutuu. Tristan ja Zaphara kertovat myös Vaynestä, joka on tällä hetkellä Many Arrowsin linnoituksen alueella selvittämässä saako siellä olevan kruunun palasen talteen. Seurue pohtii voisiko Emerus Warcrown mahdollisesti auttaa järjestämällä esim. harhautushyökkäystä.   Zaphara ja Tristan kertovat, että eniten asioista voi kertoa kuitenkin heidän päällikkönsä, Sayton Lucius. Hän saapuu kylään 26.1, ja seurue onnistuu sopimaan hänen kanssaan audienssin.   Puheliaan illan päätteeksi muiden nukkuessa Rudi nousee ylös, kaivaa korttipakan repustaan ja vetää yhden kortin. Kortissa on ritari. Samalla hetkellä majatalon huoneen ovelta kuuluu hiljainen koputus. Rudi avaa oven, ja oven takana seisoo haarniskoitu ritari, jonka rintapanssarissa purjelaivavaakuna. Hän esittäytyy Lambertiksi, joka kertoo että kohtalo ohjasi hänet tähän hetkeen, koputtamaan oveen ja palvelemaan Rudia uskollisesti kuolemaan (jomman kumman) saakka.
Report Date
18 Nov 2018
Primary Location