#24: Lauantai 27.joulukuuta: Rauniolinna Report in Forgotten Realms | World Anvil

#24: Lauantai 27.joulukuuta: Rauniolinna

General Summary

Seurue siirtyi linnan alakertaan kuulustelemaan Magnusta . He saivat jonkin verran hänestä irti, mutta eivät aivan kaikkea mitä halusivat. Magnus kertoi, että Siivekäs hevonen -heimolta ryöstetty Pegasus muunnettiin rituaalissa heidän tulevan armeijansa päällikön ratsuksi. Hän myös pyysi seuruetta liittymään heihin, ja tulemaan Deerwaterin kylään. Kesken keskustelun Magnuksen takaa astui kelmeää sinertävää valoa hohtava läpinäkyvä hahmo, joka otti Magnusta päästä kiinni ja sanoi "Epäonnistuit viimeisen kerran" jonka jälkeen Magnus seurueen silmien edessä muuttui tomukasaksi. Tämän jälkeen hahmo katosi näkyvistä.   Seurueen ihmetellessä tapahtumaa ja Rudin kerätessä pientä tomumäärää tomukasan päälle muodostui vähitellen synkkä, tuima hahmo täynnä vihaa kaikkea elollista kohtaan, joka hyökkäsi seurueen kimppuun. Edellisen taistelun verottamana Cain sai osumaa. Synkkä hahmo liikkui myös sellin seinien läpi ja verotti Myrbecin voimia, kunnes tumma varjo saatiin kukistettua.   Seurueen tehdessä lähtöä viimeisestä sellistä kuului "Viekää terveisiä Thradulfille!". Paljastui, että sellissä oli jollain aiemmalla ryöstöretkellä barbaarien vangiksi jäänyt kääpio Adbarista, Emerus Warcrown.   Hyvin nukutun yön jälkeen tolkkuihinsa tullut Thradulf kertoi, että hänellä ei ole enää mitään syytä pitää Emerusta vankina, ja hän oli lähinnä Magnuksen projekti.   Seurue keskustelu Emeruksen kanssa, joka kertoi että hän oli matkalla tapaamaan Many-Arrowsin linnakkeessa olevia vakoojia. Kääpiöiden tarkoituksena on selvittää, onko heillä mitään mahdollisuuksia ottaa linnoitus örkeiltä takaisin haltuun. Emerus kertoi myös Many-Arrowsin örkkikuninkaan shamaanin näyistä, joita tämä on kuuleman mukaan nähnyt ja halusi saada vakoojiltaan tästä lisää tietoa.   Emeruksen on kuitenkin palattava Adbariin, ennenkuin hän matkaa uudelleen tapaamaan yhteyshenkilöitään. Tällä välin seurue oli matkalla tutustumaan Cold Woodin valtiattariin, joista Mutefordin paroni Vernon Aldworth aiemmin kertoi.

Character(s) interacted with

Report Date
18 Nov 2018
Primary Location