#18: Keskiviikko 24.joulukuuta Report in Forgotten Realms | World Anvil

#18: Keskiviikko 24.joulukuuta

General Summary

Seurue saapui ensimmäiseen barbaarikylään. Kylän päällikkö Teim ei ollut paikalla, joten seurue jäi saatettiin odottamaan häntä pieneen majaan. Heidän tuomansa lahjat otettiin vastaan. Odottaessa Myrbecille tarjoiltiin paikallista vahvaa alkoholia, ja Rudi puolestaan teki majan seinälle pieniä illuusioita säikäyttäen paikallisia naisia ja lapsia.   Illan mittaan kylän päällikkö Teim saapui ja seurue pääsi tapaamaan häntä. Teim totesi, että Thradulf Longfang on heimon laillinen päällikkö. Päälliköksi hän tuli vastikään, kun edellisen päällikön Adalwulf Longfang poika Shinoras kuoli metsästysretkellä. Shinoraksesta oli koulutettu seuraavaa heimopäällikköä, mutta hän ei halunnut ottaa vastuuta niin kauan kuin hänen isänsä oli elossa, sillä Adalwulf oli hyvä päällikkö.   Shinoraksen kuoltua Thradulf, Adalwulfin kuolleen veljen poika, sai muiden kyläpäälliköiden tuen taakseen ja otti heimon johdettavakseen, sillä Adalwulf oli jo hyvin vanha.   Thradulfin otettua heimo johdettavakseen vaihtui myös kylän shamaani. Shamaanina toimii nyt ulkopuolinen, Magnus. Koko heimon toiminta on myös muuttunut Thradulfin tultua johtoon ja rauhanomainen rinnakkaiselo Cold Woodin laitamien kylien välillä on päättynyt.   Kaikki eivät ole kuitenkaan asiaan tyytyväisiä. Shinoraksen kuolema epäilyttää, mutta Thradulfin johtajuus on vahva. Heimon lakien mukaan hänet voidaan syrjäyttää vain kaksintaistelussa.   Teim kertoi myös, että Thradulf rakennuttaa jotain metsässä olevalle rauniolle, noin 1.5 päivänmatkan päässä kylästä pohjoiseen, jossa hän myös viettää paljon aikaansa.   Seurue päätti suunnata kohti raunioita levättyään yön rauhallisesti barbaarikyläläisten vieraana.

Character(s) interacted with

Report Date
18 Nov 2018