No. 59 Tyhjyys pohjaton
General Summary
Ennen niin rauhallinen ja taianomainen aukio Vihreän lordin ympärillä on muuttunut kuolleeksi taistelutantereeksi. Luonto itse yrittää täällä puolustaa sen heikkenevää varjelijaansa, mutta tuntuu, että apu on saapunut liian myöhään. Maailmojen syöjän palvelijat veisuavat epäpyhiä loitsujaan ja musta tervamainen aines korruptoi kaiken, mihin se koskee. Kadotuksen papitar seisoo lordin vanhan ja vankan pinnalle kohonneen juuren päällä ja hymyilee ilkeää hymyään. Hänen takanaan Kalpean Yöttären lapset repivät ikivanhaa kaarnaherraa kappaleiksi epäsymmetrisillä leuoillaan. Taivaalla kaksi väkevää ottavat mittaa toisistaan. Onko kaikki jo menetetty?
Askeleet tuntuvat liian raskailta ja kaikki, minne kannattaisi juosta on aivan liian kaukana. Jos vain Kainin ja Aurelsphyrin saisi tekemään yhteistyötä. Todelliset viholliset ovat täällä alhaalla. On pakko yrittää. Rieta vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ja huutaa korvia huumaavalla äänellään pyyntönsä yläilmoihin. Nuo kaksi lopettavat taistonsa ja liittyvät siihen harvaan riviin, joka on tullut puolustamaan yhtä ensimmäisistä.
Energia-aalto pyyhkäisee taas kaiken yli. Jokin tuntuu muuttuneen. Käsissä alkaa näkyä merkkejä eletystä elämästä. Tämä täytyy saada pysäytettyä tai muuten he kaikki pääsisivät kohtaamaan Kuningattaren liian aikaisin. Mistä tuo magia lähtee? Kuka on sen takana? Yksi lähimmin Vihreän lordin viereen sijoittunut kultistiryhmä toistaa samaa manaustaan yhä uudestaan ja uudestaan. Sanoissa on paha kaiku. Tuonne on päästävä, mutta paikka on niin kaukana. Portaalista heidän yläpuoleltaan kuuluu valaan laulua. Lonkero, jonka Rieta ja Thia olivat onnistuneet väistämään, tarttuu kiinni Aurelsphyriin. Kaikki tapahtuu yhtä aikaa liian hitaasti ja silti aivan liian nopeasti. Tuo maailmojen takaa Feywildiin saapunut lohikäärme ei voi tehdä mitään, kun hänet tempaistaan sisään portaaliin aivan Rietan silmien edestä.
Hetken aikaa kaikki tuntuu pysähtyneen. Äänet. Kaikkialla on liikaa ääntä. Liian kovaäänistä. Pitäisi juosta, pitäisi taistella, pitäisi pelastaa, pitäisi voittaa ja hengittää. Pitäisi hengittää. Sydän hakkaa aivan liian kovaa ja palan tunne kurkussa pahenee pahenemistaan. Välähdys päiväkirjasta, jonka viimeisimmillä sivuilla luonnoksia lohikäärmeestä – ja miehestä. Rieta muistaa, mutta ei kuitenkaan. Silmät alkavat kostua ja hän on lamaantuneena paikoillaan. Taas kerran hän ei pysty liikkumaan. Taas kerran, jotakin tärkeää vietiin suoraan hänen edestään. Miksi se on niin tärkeää? Miksi se sattuu niin paljon?
Kovaääninen räsähdys havahduttaa Rietan takaisin tähän maailmaan. Ryhmä, jonka luokse hän oli juoksemassa, on osittain jäänyt suuren kivenlohkareen jyräämäksi. Hengitä syvään sisään, pidätä hengitystäsi ja puhalla kaikki ulos. Uudestaan. Me olemme vielä täällä. Täytyy toimia ja yrittää.
Maaelementaali, Thalorion, hopeinen lohikäärme, tottelemattomat obyrithit, Kain, Grast, beholder, he ja Valzidra. Vihreä lordi näyttää niin heikolta. Rieta makaa maassa obyrithin tiukan leukaotteen alla ja yrittää päästä tästä eroon. Abyssaalinen peto kaatuu vihdoin maaelementaalin iskuihin. Elianan sanat toistavat itseään Rietan päässä uudelleen ja uudelleen: ”Yritä edes!”. Rieta yrittää, mutta se ei riitä. Hän ei riitä. Onko hän koskaan riittänytkään? Muut kasvavat päivä päivältä vahvemmiksi ja oppivat uusia asioita. Entä sitten Rieta? Hän on pysähtynyt paikoilleen. Hän juoksee samaa pölyistä katua, joka ei koskaan lopu, muiden kulkien hänestä ohi.
Levottoman tajuttomuuden jälkeen Ulixthar, hän, joka tekee tietä Suurelle Syöjälle. Tuon otteesta on turha pyristellä irti. Rieta lyö olentoa kerta toisensa jälkeen, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Hän yrittää, mutta heikkenee hetki hetkeltä. He kaikki kuolisivat, eikä hän voisi tehdä mitään tälle asialle. Tarpeeton.
Sumua ja sen seassa mökin ääriviivat. Kuuluu puisen oven narahdus ja köyryselkäinen vanha nainen astelee lähemmäs Umbroxin palvelijatarta. ”Sinä et ole enää.” Ulixthar katoaa, vanhan naisen tilalle ilmestyy vaaleahipiäinen tumma kaunotar ja suuren puun sisältä esiin astelee Vihreä lordi. He tekivät sen. He. Ei hän. Miksi hän on edes mukana? Mitä hyötyä hänestä on heille? Kaikki tuntuvat olevan niin onnellisia. Vaikka Rieta on tottunut olemaan yksin, jäänyt ulkopuoliseksi ja elänyt parhaansa mukaan tiedostaen tämän asian, silti nyt, katsellessaan muita: hän ei ole koskaan tuntenut oloaan niin yksinäiseksi kuin nyt.
”Ehkä tarvitsetkin aikaa?”
”…mitä tarkoitat?”
Askeleet tuntuvat liian raskailta ja kaikki, minne kannattaisi juosta on aivan liian kaukana. Jos vain Kainin ja Aurelsphyrin saisi tekemään yhteistyötä. Todelliset viholliset ovat täällä alhaalla. On pakko yrittää. Rieta vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ja huutaa korvia huumaavalla äänellään pyyntönsä yläilmoihin. Nuo kaksi lopettavat taistonsa ja liittyvät siihen harvaan riviin, joka on tullut puolustamaan yhtä ensimmäisistä.
Energia-aalto pyyhkäisee taas kaiken yli. Jokin tuntuu muuttuneen. Käsissä alkaa näkyä merkkejä eletystä elämästä. Tämä täytyy saada pysäytettyä tai muuten he kaikki pääsisivät kohtaamaan Kuningattaren liian aikaisin. Mistä tuo magia lähtee? Kuka on sen takana? Yksi lähimmin Vihreän lordin viereen sijoittunut kultistiryhmä toistaa samaa manaustaan yhä uudestaan ja uudestaan. Sanoissa on paha kaiku. Tuonne on päästävä, mutta paikka on niin kaukana. Portaalista heidän yläpuoleltaan kuuluu valaan laulua. Lonkero, jonka Rieta ja Thia olivat onnistuneet väistämään, tarttuu kiinni Aurelsphyriin. Kaikki tapahtuu yhtä aikaa liian hitaasti ja silti aivan liian nopeasti. Tuo maailmojen takaa Feywildiin saapunut lohikäärme ei voi tehdä mitään, kun hänet tempaistaan sisään portaaliin aivan Rietan silmien edestä.
Hetken aikaa kaikki tuntuu pysähtyneen. Äänet. Kaikkialla on liikaa ääntä. Liian kovaäänistä. Pitäisi juosta, pitäisi taistella, pitäisi pelastaa, pitäisi voittaa ja hengittää. Pitäisi hengittää. Sydän hakkaa aivan liian kovaa ja palan tunne kurkussa pahenee pahenemistaan. Välähdys päiväkirjasta, jonka viimeisimmillä sivuilla luonnoksia lohikäärmeestä – ja miehestä. Rieta muistaa, mutta ei kuitenkaan. Silmät alkavat kostua ja hän on lamaantuneena paikoillaan. Taas kerran hän ei pysty liikkumaan. Taas kerran, jotakin tärkeää vietiin suoraan hänen edestään. Miksi se on niin tärkeää? Miksi se sattuu niin paljon?
Kovaääninen räsähdys havahduttaa Rietan takaisin tähän maailmaan. Ryhmä, jonka luokse hän oli juoksemassa, on osittain jäänyt suuren kivenlohkareen jyräämäksi. Hengitä syvään sisään, pidätä hengitystäsi ja puhalla kaikki ulos. Uudestaan. Me olemme vielä täällä. Täytyy toimia ja yrittää.
Maaelementaali, Thalorion, hopeinen lohikäärme, tottelemattomat obyrithit, Kain, Grast, beholder, he ja Valzidra. Vihreä lordi näyttää niin heikolta. Rieta makaa maassa obyrithin tiukan leukaotteen alla ja yrittää päästä tästä eroon. Abyssaalinen peto kaatuu vihdoin maaelementaalin iskuihin. Elianan sanat toistavat itseään Rietan päässä uudelleen ja uudelleen: ”Yritä edes!”. Rieta yrittää, mutta se ei riitä. Hän ei riitä. Onko hän koskaan riittänytkään? Muut kasvavat päivä päivältä vahvemmiksi ja oppivat uusia asioita. Entä sitten Rieta? Hän on pysähtynyt paikoilleen. Hän juoksee samaa pölyistä katua, joka ei koskaan lopu, muiden kulkien hänestä ohi.
Levottoman tajuttomuuden jälkeen Ulixthar, hän, joka tekee tietä Suurelle Syöjälle. Tuon otteesta on turha pyristellä irti. Rieta lyö olentoa kerta toisensa jälkeen, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Hän yrittää, mutta heikkenee hetki hetkeltä. He kaikki kuolisivat, eikä hän voisi tehdä mitään tälle asialle. Tarpeeton.
Sumua ja sen seassa mökin ääriviivat. Kuuluu puisen oven narahdus ja köyryselkäinen vanha nainen astelee lähemmäs Umbroxin palvelijatarta. ”Sinä et ole enää.” Ulixthar katoaa, vanhan naisen tilalle ilmestyy vaaleahipiäinen tumma kaunotar ja suuren puun sisältä esiin astelee Vihreä lordi. He tekivät sen. He. Ei hän. Miksi hän on edes mukana? Mitä hyötyä hänestä on heille? Kaikki tuntuvat olevan niin onnellisia. Vaikka Rieta on tottunut olemaan yksin, jäänyt ulkopuoliseksi ja elänyt parhaansa mukaan tiedostaen tämän asian, silti nyt, katsellessaan muita: hän ei ole koskaan tuntenut oloaan niin yksinäiseksi kuin nyt.
”Ehkä tarvitsetkin aikaa?”
”…mitä tarkoitat?”
Report Date
31 May 2025
Comments