No. 44 Päiviä tällaisia
General Summary
”Kyllä, meillä on laaja valikoima niin perustarpeisiin kuin harvinaisempaakin valikoimaa.”
Hän ostaa kaiken mitä te vain myytte rouva Bloom ja herra Bud. Minä varmistan sen.
”Ei ole minun vikani, jos Thia itkee parin kukan perään.”
Mutta se on sinun vikasi. Ei hän menetettyjen kukkien perään itke, vaan sen, mitä ne edustivat.
”Älä tapa häntä.”
Mutta minä haluan. Minä haluan upottaa nyrkissä olevan käteni hänen kasvoihinsa ja lähettää hänet Kuningattaren luokse. Sen korttipakan jälkeen hänestä on tullut täysi kusipää. Mitä ne kaksi muuta korttia antoivat? Paskaa ja lisää paskaa? Meidän ei olisi ikinä pitänyt avata oveamme tuolle drowille. Mitä Eliana oikein näkee tuossa?
”Hmm, kyllä meillä varmasti jotain aiheeseen liittyvää löytyy. Aloittaisin toisen kerroksen eteläkärjestä. Siellä on suurin osa luontoon ja olentoihin liittyvistä opuksistamme. Oletteko kenties käyneet Mielikin temppelin arkistoissa? Heiltä saattaisi myös löytyä teoksia liittyen tähän aiheeseen.”
Green Lord. Seuraava murheenkryynimme. Miksi niin mahtava ja voimakas Moré Herí, jota hagitkin pelkäävät ei ole itse etsinyt miestään? Tai jos on, miksi hän ei ole löytänyt häntä? Ja mikä saa hänet kuvittelemaan, että me löytäisimme hänet?
”Kuinka sait yhteytesi Kuningattareen? Miltä se tuntui?”
Minun pitäisi tietää, mutta minä en tiedä. Jouduttuani kirjaan Aurumissa, se otti minusta muistoja. Paloja elämästäni itselleen. Tiedän vain sen, että uskoni on vahvaa. Kuin jokin turvallinen ja luotettava ottaisi kädestäsi kiinni ja ohjaisi oikeaan suuntaan. Minulle Kuningatar on kuin ilma, jota hengitämme: aina läsnä ja tärkeä osa elämää. Ensin elämä, sitten kuolema, jonka jälkeen kaikki uudelleen puhtaalla alulla. Kultainen kehä, jota pitkin taivaltaa. Ajaton ja tasapainoinen. Thian silmät näyttivät hetken oudoilta. Parempi mainita asiasta.
”Kellä on listalla, kellä ei.”
Se mikä on teidän listalla, on myös minun listalla. Se ei ole muuttunut mihinkään. Anteeksi olen jo pyytänyt. Voin vaan tehdä sen, mitä parhaiten osaan, enkä enempää.
”Kiitos, että sain levätä huoneessasi. Minun on nyt pakko palata temppelille. Asioista on keskusteltava Dai Sanin kanssa.”
Kerr on siirtänyt tavarani takaisin huoneeseeni. Aloin jo tottua hänen läsnäoloonsa. Nyt talo tuntuu taas tyhjemmältä ja pelkään menettäväni hänet uudestaan. Epälooginen pelko? Kenties, mutta tunne on tarttunut kiinni, enkä saa sitä enää irti.
”Olen todella pahoillani siitä mitä tein ja sanoin sinulle.”
Noamin anteeksipyyntö tuntuu vilpittömältä ja Thia hyväksyy sen. Mikä helvetin jakomielitautinen kermaperse meidän luonamme asuu?
Hän ostaa kaiken mitä te vain myytte rouva Bloom ja herra Bud. Minä varmistan sen.
”Ei ole minun vikani, jos Thia itkee parin kukan perään.”
Mutta se on sinun vikasi. Ei hän menetettyjen kukkien perään itke, vaan sen, mitä ne edustivat.
”Älä tapa häntä.”
Mutta minä haluan. Minä haluan upottaa nyrkissä olevan käteni hänen kasvoihinsa ja lähettää hänet Kuningattaren luokse. Sen korttipakan jälkeen hänestä on tullut täysi kusipää. Mitä ne kaksi muuta korttia antoivat? Paskaa ja lisää paskaa? Meidän ei olisi ikinä pitänyt avata oveamme tuolle drowille. Mitä Eliana oikein näkee tuossa?
”Hmm, kyllä meillä varmasti jotain aiheeseen liittyvää löytyy. Aloittaisin toisen kerroksen eteläkärjestä. Siellä on suurin osa luontoon ja olentoihin liittyvistä opuksistamme. Oletteko kenties käyneet Mielikin temppelin arkistoissa? Heiltä saattaisi myös löytyä teoksia liittyen tähän aiheeseen.”
Green Lord. Seuraava murheenkryynimme. Miksi niin mahtava ja voimakas Moré Herí, jota hagitkin pelkäävät ei ole itse etsinyt miestään? Tai jos on, miksi hän ei ole löytänyt häntä? Ja mikä saa hänet kuvittelemaan, että me löytäisimme hänet?
”Kuinka sait yhteytesi Kuningattareen? Miltä se tuntui?”
Minun pitäisi tietää, mutta minä en tiedä. Jouduttuani kirjaan Aurumissa, se otti minusta muistoja. Paloja elämästäni itselleen. Tiedän vain sen, että uskoni on vahvaa. Kuin jokin turvallinen ja luotettava ottaisi kädestäsi kiinni ja ohjaisi oikeaan suuntaan. Minulle Kuningatar on kuin ilma, jota hengitämme: aina läsnä ja tärkeä osa elämää. Ensin elämä, sitten kuolema, jonka jälkeen kaikki uudelleen puhtaalla alulla. Kultainen kehä, jota pitkin taivaltaa. Ajaton ja tasapainoinen. Thian silmät näyttivät hetken oudoilta. Parempi mainita asiasta.
”Kellä on listalla, kellä ei.”
Se mikä on teidän listalla, on myös minun listalla. Se ei ole muuttunut mihinkään. Anteeksi olen jo pyytänyt. Voin vaan tehdä sen, mitä parhaiten osaan, enkä enempää.
”Kiitos, että sain levätä huoneessasi. Minun on nyt pakko palata temppelille. Asioista on keskusteltava Dai Sanin kanssa.”
Kerr on siirtänyt tavarani takaisin huoneeseeni. Aloin jo tottua hänen läsnäoloonsa. Nyt talo tuntuu taas tyhjemmältä ja pelkään menettäväni hänet uudestaan. Epälooginen pelko? Kenties, mutta tunne on tarttunut kiinni, enkä saa sitä enää irti.
”Olen todella pahoillani siitä mitä tein ja sanoin sinulle.”
Noamin anteeksipyyntö tuntuu vilpittömältä ja Thia hyväksyy sen. Mikä helvetin jakomielitautinen kermaperse meidän luonamme asuu?
Report Date
31 May 2025
Comments