No. 43 Voiko meitä enää korjata?
General Summary
Eliana on peitellyt Noamin ja Thia loitsii keskittyneenä. Hitaasti, mutta varmasti Noamin toinen jalka alkaa kasvaa takaisin. Rieta vetäytyy kauemmas heistä kaikista. Stressi purkautuu ja kyyneleet alkavat valua poskia pitkin, kastellen maata tuolta kuivasta ja pölyisestä tunnelista. Äkkiä maailman paino lepää raskaana hänen olkapäillään. Rieta laittaa käden suullensa, jotta kukaan ei kuulisi häntä. Hän oli pilannut kaiken. Hän oli tapattanut kuningattaren viimeisen perillisen ja saattanut ystävänsä vaaraan. Noam oli melkein kuollut. Hänen ansiostaan he olivat saaneet pelastettua Kerrin, mutta millä hinnalla? Ikuisen tyhjyyden? He olivat kaivaneet kaksi päivää lähes tauotta. Kerr oli jossain ulkona.
Kuinka hän voisi enää katsoa tuota miestä silmiin? ___
Majatalon makuusalin ovi paiskautuu niin hiljaa kiinni, kun sen vain voi vihaisena hiljaa sulkea. Kaksi hahmoa makaavat pedeillä lähes liikkumattomina, vain rintakehät hiljaa kohoillen. Rieta oli päässyt takaisin makuusaliin vasta tavattuaan koko kylän, siunaten heidän menehtyneitä sukulaisiaan. Siltä se ainakin tuntui. Tällä kertaa viiniä ei juotu yhdessä, eikä mietitty seuraavia askeleita. Rieta oli enimmäkseen antanut Elianan puhua, ottanut sen kaiken vastaan. Ainoa, mitä hän oli voinut tehdä, oli pyytää anteeksi. Oli kiinni Elianasta antaisiko hän koskaan anteeksi. Oli Noamin ansiota, että Kerr oli elossa. Näin hän oli sanonut ennen lähtöään. Hiljaisuudesta kuuluu hento kuiskaus:
”Minä tiedän fruylv, minä tiedän sen.” ___
Rieta oli antanut oman huoneensa Kerrin käyttöön, kunnes tämä saisi voimansa takaisin ja pystyisi palaamaan temppelille. Hän itse oli käynyt hakemassa muutaman kirjan heidän kirjastostaan ja tehnyt väliaikaisen tukikohtansa kellariin, samaan huoneeseen, jossa Thorek oli viettänyt aikaansa. Mielsi ja Brett olivat istuneet myös kirjastossa. Sanoja ei ollut kuitenkaan vaihdettu. He olivat ehkä ymmärtäneet, että nyt ei ollut hyvä hetki puhua. Rieta avaa kirjan eteensä pöydälle, mutta jää tuijottamaan kuitenkin jykevää kiviseinää. Vuorella Kerr oli ottanut tämän karhunsyleilyynsä ennen, kun menetti tajuntansa. Tämä oli ollut niin huolissaan Rietasta. Hän oli yrittänyt saada tämän pakenemaan taistelusta ja nyt Rieta ymmärsi miksi. Hän oli kuin olikin Korppikuningattaren perillinen. Thia oli ollut oikeassa koko ajan. Rieta ei vain ollut halunnut uskoa. Kerr ja Laugh olivat olleet syötti ja tienneet riskit. Silti Rietasta tuntui pahalta tuon toisen tieflingin puolesta. Miten shadar-kait sitten olivat saaneet tietää hänen olemassaolostaan: he olivat saaneet Rietan äidin kiinni. Hänellä oli äiti! Tai siis.. Hänellä oli ollut äiti. Koko elämänsä hän oli etsinyt juuriaan ja nyt kun kaikki alkoi selvitä, se tuntui enemmän rangaistukselta kuin palkinnolta. Hänellä oli ollut äiti, jota hän ei saisi koskaan tuntea.
Kellarin täyttää sydäntäsärkevät huudot. ___
Hän oli kaatanut tämän? Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli kaatanut opettajansa. Rieta kuitenkin tiedosti, että Kerr ei ollut vielä omissa voimissaan, mutta tunne oli sekä iloa, että hämmennystä. Oppilas oli paennut taas kirjoihinsa. Minnekä muuallekaan? Kirja oli kertonut Shadowfellistä. Rieta ei ollut edes itse tajunnut lukevansa kyseistä opusta. Hän oli vain ottanut sen käteensä ja lukenut sanoja, joista muodostui lauseita, jotka kertoivat tarinoita katseilta piilotetusta plainista. Umbral Citystä saisi varmasti tietoa hänen äidistään, mutta Kerr oli kieltänyt tätä menemästä sinne. Rieta oli kuitenkin tuntenut vetoa tuohon paikkaan, mutta tätä hän ei sanonut Kerrille. Kuka tämä oli, oli opettaja kysynyt oppilaaltaan. Vastaus alkoi sarkastisella pohjustuksella, joka loppui siihen, ettei hänellä ollut enää aavistustakaan. Kirja Rietan nenän edestä oli lyöty kiinni ja lopulta Kerr oli heittänyt tämän helposti huoneen poikki. Siitä olikin aikaa, kun he olivat harjoitelleet. Tällä kertaa Kerr opetti ja Rieta purki raivoaan. Muut eivät välttämättä ymmärrä Rietassa olevaa vihaa. Kuitenkin lopulta pitää muistaa antaa anteeksi muille ja ehkä kaikista eniten itselleen. Kerr poistuu jälleen omille teilleen. Rieta jää kellariin katsomaan tämän loittonevaa selkää. Hän oli menettänyt äitinsä, mutta saanut pitää oppi-isänsä. Kuitenkin tuo mies oli enemmän isä Rietalle.
Yksi niistä monista asioista, joita hän ei sano ääneen.
Kuinka hän voisi enää katsoa tuota miestä silmiin? ___
Majatalon makuusalin ovi paiskautuu niin hiljaa kiinni, kun sen vain voi vihaisena hiljaa sulkea. Kaksi hahmoa makaavat pedeillä lähes liikkumattomina, vain rintakehät hiljaa kohoillen. Rieta oli päässyt takaisin makuusaliin vasta tavattuaan koko kylän, siunaten heidän menehtyneitä sukulaisiaan. Siltä se ainakin tuntui. Tällä kertaa viiniä ei juotu yhdessä, eikä mietitty seuraavia askeleita. Rieta oli enimmäkseen antanut Elianan puhua, ottanut sen kaiken vastaan. Ainoa, mitä hän oli voinut tehdä, oli pyytää anteeksi. Oli kiinni Elianasta antaisiko hän koskaan anteeksi. Oli Noamin ansiota, että Kerr oli elossa. Näin hän oli sanonut ennen lähtöään. Hiljaisuudesta kuuluu hento kuiskaus:
”Minä tiedän fruylv, minä tiedän sen.” ___
Rieta oli antanut oman huoneensa Kerrin käyttöön, kunnes tämä saisi voimansa takaisin ja pystyisi palaamaan temppelille. Hän itse oli käynyt hakemassa muutaman kirjan heidän kirjastostaan ja tehnyt väliaikaisen tukikohtansa kellariin, samaan huoneeseen, jossa Thorek oli viettänyt aikaansa. Mielsi ja Brett olivat istuneet myös kirjastossa. Sanoja ei ollut kuitenkaan vaihdettu. He olivat ehkä ymmärtäneet, että nyt ei ollut hyvä hetki puhua. Rieta avaa kirjan eteensä pöydälle, mutta jää tuijottamaan kuitenkin jykevää kiviseinää. Vuorella Kerr oli ottanut tämän karhunsyleilyynsä ennen, kun menetti tajuntansa. Tämä oli ollut niin huolissaan Rietasta. Hän oli yrittänyt saada tämän pakenemaan taistelusta ja nyt Rieta ymmärsi miksi. Hän oli kuin olikin Korppikuningattaren perillinen. Thia oli ollut oikeassa koko ajan. Rieta ei vain ollut halunnut uskoa. Kerr ja Laugh olivat olleet syötti ja tienneet riskit. Silti Rietasta tuntui pahalta tuon toisen tieflingin puolesta. Miten shadar-kait sitten olivat saaneet tietää hänen olemassaolostaan: he olivat saaneet Rietan äidin kiinni. Hänellä oli äiti! Tai siis.. Hänellä oli ollut äiti. Koko elämänsä hän oli etsinyt juuriaan ja nyt kun kaikki alkoi selvitä, se tuntui enemmän rangaistukselta kuin palkinnolta. Hänellä oli ollut äiti, jota hän ei saisi koskaan tuntea.
Kellarin täyttää sydäntäsärkevät huudot. ___
Hän oli kaatanut tämän? Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli kaatanut opettajansa. Rieta kuitenkin tiedosti, että Kerr ei ollut vielä omissa voimissaan, mutta tunne oli sekä iloa, että hämmennystä. Oppilas oli paennut taas kirjoihinsa. Minnekä muuallekaan? Kirja oli kertonut Shadowfellistä. Rieta ei ollut edes itse tajunnut lukevansa kyseistä opusta. Hän oli vain ottanut sen käteensä ja lukenut sanoja, joista muodostui lauseita, jotka kertoivat tarinoita katseilta piilotetusta plainista. Umbral Citystä saisi varmasti tietoa hänen äidistään, mutta Kerr oli kieltänyt tätä menemästä sinne. Rieta oli kuitenkin tuntenut vetoa tuohon paikkaan, mutta tätä hän ei sanonut Kerrille. Kuka tämä oli, oli opettaja kysynyt oppilaaltaan. Vastaus alkoi sarkastisella pohjustuksella, joka loppui siihen, ettei hänellä ollut enää aavistustakaan. Kirja Rietan nenän edestä oli lyöty kiinni ja lopulta Kerr oli heittänyt tämän helposti huoneen poikki. Siitä olikin aikaa, kun he olivat harjoitelleet. Tällä kertaa Kerr opetti ja Rieta purki raivoaan. Muut eivät välttämättä ymmärrä Rietassa olevaa vihaa. Kuitenkin lopulta pitää muistaa antaa anteeksi muille ja ehkä kaikista eniten itselleen. Kerr poistuu jälleen omille teilleen. Rieta jää kellariin katsomaan tämän loittonevaa selkää. Hän oli menettänyt äitinsä, mutta saanut pitää oppi-isänsä. Kuitenkin tuo mies oli enemmän isä Rietalle.
Yksi niistä monista asioista, joita hän ei sano ääneen.
Report Date
31 May 2025
Comments