No. 31 Minulla on pussissa ruumis

General Summary

Miten emme edes tulleet ajatelleeksi kellaria. Tietenkin tällaisessa talossa on kellari. Thorek asui täällä. Hän oli Onatarin pappi. Seppä, joka pienen kokeilunsa tuloksena päätyi meidän olevaisuutemme tasolle Xen´drikin mantereelta. Silloin kun hän oli juttutuulella, hän kertoi tarinoita tuosta paikasta. Kaikenlaisia tarinoita maagisista paikoista ja asioista sekä dinosauruksista eli näistä isoista liskoista, jollaisen mekin kaadoimme Aurumissa. Hän oli hiljainen ja puhui vain, kun hänellä oli asiaa. Minä pidin Thorekista.
  Kellarissa on kasoittain erittäin vahvoja ketjuja ja seinissä syviä raapimisjälkiä. Haluanko edes tietää mitä Orik on täällä tehnyt. Koko paikka tuntuu pahaenteiseltä. Kivilattiassa on rikkoutunut riimukehä. Osa tekstistä on vanhaksi infernaaliksi ja osa näyttäisi olevan draconikkia. En kuitenkaan saa kiinni edes infernaalista.
  Elianalla on ruumis hänen pussissaan. Se oli mukana myös kuninkaan luona. Olen äärimmäisen yllättynyt, ettemme joutuneet sen takia kuninkaanlinnassa pulaan. Nyt kuitenkin on tärkeää saada tietää, kuka tämä nainen on ja miksi hän teki tämän kaiken. Minä en voi olla näkösällä, mutta muut voivat. Toisaalta suunnitelmat menevät uusiksi, sillä kuulemme iloista mekastusta yläkerrasta. Thian perhe! Tosiaan, heillehän ei sana kulkenut, että juhlat ovat peruttu. Thia ja Noam menevät yläkertaan pitämään heidät poissa täältä.
  Odotan ja kuuntelen seinän takana vastausta viiteen kysymykseen, jotka mietimme ennen Elianan loitsua.
  ”Olen Valzildra ja palvelen Suurta Muutoksen Tuojaa.” Eli tämän täytyy olla se sama henkilö, jolle lupasimme etsiä kristallipääkallon Aurumin raunioista. Tai no, paremminkin repiä kultistien käsistä.
  ”Täällä on satoja, jotka palvelevat Muutoksen Tuojaa.” Tottakai.. Mitähän vielä? Kolkutteleeko lisää kultin jäseniä meidän kotiovellemme ja pyytää saada puhua Umbroxista, heidän luojasta ja vapahtajastaan?
  ”Asun alakaupungissa, lähellä silloista areenaa.” Selvä, sieltä saisimme varmasti lisää vastauksia, ellei paikka olisi jo täynnä näitä samanlaisia hyypiöitä. Kukistimme toisaalta false hydran, joten olisiko tusina kultisteja niin paha?
  ”Rikottu lupaus vaatii kostoa.” Siis.. kaikki tämä? Kaikki kuolemat ja kaikki kadonneet henkilöt. Vain, jotta hän voisi kostaa meille?! Oi pyhä Kuningatar, hänen sielunsa kuuluu helvettiin ilman toista mahdollisuutta kierrossa! Ja vain yhden typerän kallon takia!
  ”Cain on kantaisä” …anteeksi mitä..
  Viisi kysymystä on kysytty ja ruumis laskeutuu hitaasti takaisin maahan. Mikä tämä kysymys Cainista oli ja mitä tekemistä tällä oli Elianan kanssa? Ennen kun Eliana ehtii vastata, kuulemme pienen äänen takaamme kysyvän: ”Mitä te teette täällä?” Thian pikkuveli on päässyt jotakin kautta alas kellariin! Heidän kahden piti pitää silmällä näitä kakaroita! Yhtä nopeasti, kun poika oli ilmestynyt paikalle, samalla vauhdilla hän myös katoaa. Eli emme voisi jättää ruumista tänne kellariin niin kuin alun perin suunnittelimme. Lupaan ottaa asian hoitaakseni ja polttaa ruumiin asiaan kuuluvin menoin. Tai no ei kaikkien sääntöjen mukaan, mutta kuitenkin.
  Mutta minne minä menisin polttamaan ruumiin? En voi mennä temppelille. Pääsimme Mielsin kanssa vain täpärästi pakoon ylipapitarta viime kerralla, joten en voi ottaa sitä riskiä. Ainoa vaihtoehtoni taitaa olla Valthos. Huoooh, kai se on vain pakko mennä ja kysyä. Eih, Mielsi, ei nyt. Jää tähän pitämään vahtia. Minä en ota sinua tuonne alas mukaan. Voisitko luottaa minuun edes sen verran, edes tämän kerran?
  Temppeli on siistimmässä kunnossa kuin viimeksi. Siellä täällä näkyy vielä todisteita Umbroxin kultista, mutta epäkuolleet Helmin temppelin paladinit ovat pitäneet huolta, että suurin osa on putsattu pois. Valthos on syvemmällä temppelissä. Siellä mistä löysimme Elianan ja tämän ensimmäisen kerran. Tuota miestä on erittäin vaikea lukea. Hän kuulostaa täysin masentuneelta. Ja minä kun luulin olevani alakuloinen. Selitän tälle asiani ja kysyn, onko se mahdollista tehdä täällä? Onnekseni hän lupautuu ja valmistelen rituaalia. Ennen kun alan rukoilla, tajuan olevani toisen jumalan temppelissä. Olisiko tämä sallittua? Kysyn taas asiaa Valthokselta. Jos aikeeni ovat puhtaat, se onnistuisi kyllä. Vaikka asiat ovat muuttuneet ja epävarmuus kalvaakin sydäntäni, en kuitenkaan koskaan voisi häpäistä toista temppeliä. En vaikka se kuuluikin Nerulille ja sitä paitsi en haluaisi kohdata arkkilichin, Nerulin pääpapin, vihaa ylläni.
  Rukoilen Korppikuningatarta, laulan hänen kunniakseen ja Valthos jopa auttaa minua polttamaan kultistin ruumiin. Se miten hän saa tulen taiottua käsistään on kiehtovaa. Itse pystyn vain kuumentamaan käteni. Kun kaikki muodollisuudet on hoidettu ja Valthos on kääntänyt minulle selkäni, koitan itsekin tuota tulitaikaa. Käsistäni lähtee nolo pieni liekkihumahdus ja toivon ettei kukaan nähnyt sitä.
  Ennen lähtöäni päädyn vielä esittämään kysymyksiä häneltä. Mitkä hänen tavoitteensa on ja pitäisikö minun Korppikuningattaren palvojana olla huolissani hänestä? Suoria ja vaarallisia kysymyksiä, mutta sellainen minä olen aina ollut. Suora, vaikka se saattaisi minut pulaan. Hänen mukaansa minun ei tarvitsisi olla huolissani ja jollain tapaa uskon häntä. En kuitenkaan usko, että tulen koskaan täysin rentoutumaan hänen seurassaan. Helmin temppelin papitar sanoi silloin, että jotain koko Cleamondia uhkaavaa on päässyt vapaaksi. Eivätkö he tiedä mitä heillä oli vankinaan vai onko Eliana muuttanut kohtalon pyörän kulkua? Tuntuu myös, että Valthos näkee suoraan sisääni. En pidä siitä tunteesta. Hän sanoo, että on varmasti mukavaa puhua jumalalleen. Mistä hän sen tietää? Sivuutan asian sanomalla keskustelevani hänen kanssaan päivittäin kuten kaikki muutkin palvojat. Hänen äänessään ja katseessaan on kaipausta ja kateutta. Kateelliset ovat vaarallisia henkilöitä, sillä he haluavat sen, mitä sinulla on.
  Juhlia ei olisi. Nyt on suruaika. Kerron sen Valthokselle. Hän toivoo, että hänen luonaan käytäisiin kertomassa mitä Cleamondissa on tapahtunut vuosien aikana. Pystyn helposti lukemaan rivien välistä, että hän kaipaisi seuraa. Minun täytyy kertoa tämä Elianalle. Valthos on kuitenkin hänen patroninsa, joten hän saa luvan viihdyttää tätä.
  Saavumme Mielsin kanssa takaisin talolle, jonka pihalla seisoo iso valkoinen aarnikotka! Ikkunoissa näkyy väkeä ja vastapäisen talon juoruämmät ovat kokoontuneet lähelle ihmettelemään tilannetta. Sisällä on järkyttävä kaaos. Eikä tilannetta auta se, että Valthos ilmestyy kuitenkin paikalle ja sanoo, että täällä on kuitenkin juhlat. En minä valehdellut hänelle! Ei täällä ole juhlia! Henkilöitä vaan tulee sisään ovista ja ikkunoista ja täytyy varoa astumasta tusinan kääpiöiden varpaille. Orikilla ja Valthoksella on jonkinlainen hämmentynyt tuijotuskisa käynnissä. Ja kaiken kruunaa Brettin ilmaantuminen paikalle. Hänen jos kenenkä pitäisi tietää, että meillä ei ole juhlia! Hän toi meille lahjan, jonka näemmä jo asensi itse. Ovikolkutin. Korpinpäinen ovikolkutin. Korpinpäinen ovikolkutin kultaisella nokalla! Että sillä tavalla..
Report Date
31 May 2025

Comments

Please Login in order to comment!