Peom
Valoa hohtava torni pimeyden ja kaaoksen keskellä
Keski-Provinssin pääkaupunki.
Mereen lasketutuvan joen yhtymässä
Isossa roolissa Kaaoksen ajan loppumiseen.
Kasvanut räjähdysmäisesti uuden aikakauden alettua.
Ministeriön toimipaikkai.
Valtajoen Eteläisessä päässä, kaukana Selkärankavuorilta, siaitsi mitän pieni kylä. Kylä muutti maailmaa tavalla, jota voisi kuvailla vain järjestyksen astumisena maailmaan. Kiitos lahjakkaiden velhojen kylälle saatiin rakennettu suojaa ihmisille kylmiin iltoihin.
Kaaoksen hävittyä ihmisä muutti tähän pieneen kaupunkiin, johtaen valtavaan kasvuun. Uuden ajan alettua kaupunki oli muuttunut laiskasta ja hiljaisesta kylä pahasesta modernin maailman poliittisesksi keskukseski.
Peomin Uuden-kaupungin mukulakivi pintaiset kadut ovat täyttyneet ihmisitä, ilmmassa leijuu suitsukeiden, parfyymien ja tuoreiden leivosten tuoksut. Ilmapiiri on elämää täynnä oleva ja leppoisa, puheen soriana ja musiikki tyättävät päivät aamusta iltaan. Kauduilla vaeltelee erikoisia ihmisjoukkoja; komeasti puettuja Kunnia kaartin jäseniä varustettuina kiiltäviin pannsareihin ja haarniskoihin, aristorkaatteja värikkäisiä kullan ja hopean koristamissa puvuissa, jokaisella kadun kulmissa seisoo kojuja täynnä rikkauksia eriuolilta mannerta.
Uusikaupunki on rakentunut aukion ympärille, tori jota ympäröivät useat Ministeriön ja Inkvisiition rakennukset. Kapungin osan erottaa muista sen muhkeat paksut muurit, joka yö muurien reinoille syttyvät valot parioiden aloittaessa yövartionsa.
Kaupungin keskellä kohoaa spriaalimainen torni, muistomerkki Vaeltajille. Sankareille jotka menettivät henkensä taistelussa Kaaosta vastaan.
Kävelyllä Peomin kaupungin vanhassa osassa sataman äänet kantautuvat jo kaukaa. Meren kostea henkäys ja puhaltava tuuli hivelevät kasvoja kutsuen tutkimaan salaperäisiä kivikkoja ja laskuveden aikaisia rantaa jääneitä outoja pastellin värisiä kiviä. Vanhan kaupungin ilma piiri on vaisu, erikoinen hiljaisuus laskeutuu pimeän tultaen, kuin asukkaat edelleen osoittaisivat kunnioitusta Kaaoksen ajoille, jolloin yöt olivat täynnä ihmismielelle ymmärtämättömiä olentoja. Vanhan kaupungin keskellä on "Kissan-kaivo". Nimi periää Kissan silmä velhon aikaansaannoksesta, sillä hänen kerrotaan loitsinen kaivon vesi viiniksi ennen taistelua Vaeltajien taistelua Kaaosta vastaan.
Demographics
Riippuen kaupungin osasta; kaikkia rikkasita köyhiin. Useita eksoottisia rotuja; kissamaisita ihmisistä kääpiöihin ja puolituisiin. Ihmiset ovat erittäin yleisiä täälä.
Government
Hallintoa yllä pitää Ministeriö; Inkvisiitiolla on virkamies jokaisessa organisaatiossa.
Defences
Kunnia kaarti hallisee järjestystä rankalla kädellä.
Industry & Trade
Peom on hyvin järjestäytynyt ja turvallinen paikka elää. Tästä johtuen Peomissa on erittäin laaja markkina toiminta pienistä käyttöesineistä erikoisiin vempaimiin, jopa lukittuihin villieläimiin. Huomattavaa on että tällä turvallisuudella on myös hintansa; kauppiailla on toimintaan liittyen "Suoja vero", jonka jokainen kaupungissa toimiva kauppias joutuu maksamaan Kauppakillalle.
Kalastaminen merellä sekä Valtajoen ympärillä tapahtuva viljely tuottavat provinssin ravinto tarpeet.
Peomin satamassta on hyvät yhteydet Etelä-Provinssiin sekä Länsi-Provinssiin.
Infrastructure
Useita vartiotorneja, muureja, pieniä sekä isoja toreja, valtavia temppeleitä, keskellä kaupunkia kohoaa valtava linnake jonka keskellä on spiraalimainen torni jonka huippu hipoo pilviä.
Assets
Varustelu: puolustus valmuis hyökkäyksiä vastaan, Kunnia kaarti valmiina toimimaan 2000 yksikön voimin.
Kaupat: useita eri kiltoja jokaista työläis ryhmää kohden
Arvoesineitä: paljon taikaesineitä joita myydä ja ostaa
Laivue: merin känytiin valmis laivue (ei sota valmis)
Guilds and Factions
History
Poem rakennettiin Kaaoksen aikana. Aikanaan kaupunki oli vain kylä, jossa vahvoja velhoja saivat aikaan Kaaoksen suojan. Lopulta velhojen avulla Kaaos kukistettiin. Poemista tuli Valon aikakaudella Dryanin poliittinen keskus, jota ohjaa Vaeltajatjien muodostama ministeriö.
Nykyään Poem on valtavan kokoinen kaupunki, jonka asukas kapasiteetti on täyttynyt. Tästä johtuen kaupungin ulkopuolella on slummi alueita.
Architecture
Kaupunki on jaettu vanhaan kaupunkiin sataman alueella, muureilla rajattuun uuteen kaupunkiin sekä 24 vyöhykkseeseen kaupungin rajojen sisällä sekä Valtajoen yläjuoksulla.
Vanha kaupunki on Peomin alkuperäinen keskus, alue omaa vanhan rakennustyylin ja monet rakennukset ovat ilmeisesti uudistettuja.
Uusi kaupunki on rakennettu jykevästä kivestä, tehty kestämään suuria hyökkäyksiä.
Kaupunki vyöhykkeet ovat sekalainen joukko erikokoisia viljely alueita, vajamaisia säilytys halleja, temppelimäisiä pyhäkköjä sekä pieniä vartiotorjena. Useaakaan ei voi sanoa omaksi kaupungin osaksi vaan enmmän sekoitukseksi viereisiä alueita.
Geography
Rannikko aluetta, johon liittyy joki. Kolmeen selvään osaan jakautuva kaupunki. Rannikolla vanha satama sekä uudempi jokisuulla oleva merenkäyntiin valmis satama.
Natural Resources
Hyvät kalastus alueet
Laajat viljely maat Valtajen varressa.
Alternative Name(s)
Tähti pimeydessä, Aurinko torni
Type
Capital
Population
25 000
Inhabitant Demonym
Valoisat
Owner/Ruler
Characters in Location
Remove these ads. Join the Worldbuilders Guild




Kommentit