Saltrun Settlement in Forgotten Realms | World Anvil

Saltrun

Saltrun
  Saltrun on SIlverymoonin herttuakunnan tärkeimpiä kaupunkeja. Se on aikanaan syntynyt vuoristosta löytyneen suolakaivoksen lähelle, ja tuottaa vuorisuolaa koko pohjoiselle. Suolakaivos on tärkeimpiä tulonlähteitä Silverymoonin herttuakunnassa, toisena vain Khelbin ja Rimehillin hopeakaivosten jälkeen. Kaupunkia lähestyttäessä ilmassa voi haistaa suolan, ja aivan kuin tulisi meren rannalle.   Saltrunin paronikuntaa halllitsee paroni Henry Harper. Kaupungissa on asukkaita noin 10000, ja se on suurherttuakunnan pohjoisalueiden tukipilari, ja siellä on suhteellisen suuri varuskunta. Taloudellisesti se menestyy hyvin. Kaupungin kauppiaiden kilta on yksi voimanlähde, ja suolan vienti ympäri pohjolaa on sen tärkein tuote.   Kaupungissa on tämän vuoksi myös erittäin epäsuosittu suolavero. Paronikunta saa osansa kaikesta suolan myynnistä, ja tämä tuottaa tuloa myös suoraan herttuakunnalle. Suolavero onkin johtanut laajamittaiseen salakuljetukseen. Kaupungista poistuvat tarkistetaan tarkasti porteilla, ja jokaisesta paunasta suolaa lähtijä joutuu maksamaan 10 kultarahaa kaupungin kassaan.   Kaupunki on kehittynyt vuosisatojen aikana hyvin orgaanisesti, teiden risteykseen. Se sijaitsee suojaisassa laaksossa, ja on runsaiden maatilojen, kukkuloiden ja metsäsaarekkeiden ympäröimä. Kaupungin takana kohoaa tumma Nether-vuoristo. Tie pohjoiseen kohti Deerwateria ja etelään kohti Silveyrmoonia johtaa kaupungin läpi. Kaksi muuta tietä johtavat vuoristoon, suolakaivoksille.   Kaupungissa on suuri Gond-jumalalle pyhitetty temppeli, joka on suosituin jumala kaupungissa. Temppelin papit toimivat kaupungissa kaikenlaisissa töissä, missä tarvitaan työkaluja; metalliseppä, puuseppä, aseseppä, kaivostyöläiset jne.   Kaupungissa on myös pieni kartantekijöiden kilta, jonka tarkoituksena on huolehtia pohjoisen kartoittamisesta ja tutkimisesta. Työ on vaarallista. Parantajien kilta on myös kaupungissa voimakkaasti läsnä, sillä suolakaivostoiminta on erityisen vaarallista (ja kallista). Työstä maksetaan erityisen hyvin, mutta elinajanodote ei ole työläisillä korkea.   Kaupungissa on useita verstaita, joissa vuorilta tuodut suolakivet käsitellään helpommin kuljetettavaksi suolaksi. Gondin lisäksi Waukeen (kauppiaiden jumala) on myös suosittu, kuten Tempus (sodan jumala). Myös Auril (talven jumala) on suosiossa varsinkin talviseen aikaan, jotta pakkanen ei purisi niin ankarasti.   Parhaillaan kaupungissa valmistaudutaan suurherttuakunnan mukaisesti örkkejä vastaan. Puolustusta parannetaan, yksiköitä koulutetaan.  

Majataloja

  Verinen nuoli - Kaksikerroksine suuri puutalo, jossa ensimmäisessä kerroksessa on sileä kivilattia. Talo on joskus kauan sitten toiminut parakkina, ja siellä onkin edelleen kokoelma aseita ja haarniskoja. Majatalon huoneet ovat suuria ja mukavia, ja niissä on sänkyjä sekä heinäpatjoja. Majatalonpitäjänä toimii lyhyt kääpiönainen, Runa. Hänen vasen kätensä on hieman rampa.
Type
City
Population
10000
Included Locations
Owner/Ruler
Owning Organization
Characters in Location
Related Reports (Secondary)